Musiikkivideo koostuu pienistä, pysäyttävistä hetkistä
MUSIIKKIVIDEON KUVAUSPÄIVÄÄ EDELTÄVÄNÄ ILTANA Saarten tyttäret asettavat herätyksen soimaan kolmelta aamuyöllä. Se kirpaisee, mutta jokainen tytär tietää jo kahden musavideon kokemuksella, miksi se tehdään: aamuaurinko maalaa kaiken esiin erityisen kauniisti. Niiden hetkien taltioimiseen tarvitaan tietenkin huippuammattilaisten visuaalista silmää, ja Armottoman osa -videolla siitä vastasivat ohjaaja ja -kuvaaja Antti Vuori sekä apulaisohjaaja ja koreografi Suvi Sievilä.
Sabrina ja Saarten tytärten kaikki kolme musiikkivideota ovat Antti Vuoren taidonnäytteitä. Antti on koulutukseltaan muusikko, joka alkoi kymmenen vuotta sitten harrastaa musiikkituotantojen ohessa videokuvausta:
“Silloinen työnantajani kannusti videoiden tekoon ja innostukseni vain kasvoi, kun pääsin osittain sattumankin kautta tekemään hyviä projekteja, jotka johtivat aina uusiin. Tällä hetkellä työskentelen enimmäkseen videotuotantojen parissa.”
Armottoman osa -musiikkivideolla kuvaustiimiin liittyi myös kansainvälisesti palkittu valokuvaaja Suvi Sievilä. Suvi kertoo hymyillen:
“Minut palkattiin kuvaamaan Ainon tarinan promokuvat, mutta teoksen suunnittelu imaisi mukaansa ja jossain vaiheessa promokuvaideat alkoivat laajentua liikkuviksi kuvaideoiksi ja monenlaiseksi visuaalisuudeksi. Niin minulle usein käy, kun inspiroidun jostain voimakkaasti.”
Innostukseni vain kasvoi, kun pääsin osittain sattumankin kautta tekemään hyviä projekteja, jotka johtivat aina uusiin. – Antti Vuori
Niinpä Suvi tuli osaksi musiikkivideon suunnittelutiimiä ja pian hänen tehtävänsä rönsyili hänelle mieluisiin suuntiin, eli koreografian suunnittelijaksi, videolla Sabrinalla nähtävän pääkoristeen tekijäksi ja kuvauksissa Antin apulaisohjaajaksi. Uudet roolit tuntuivat Suvista jopa yllättävän kotoisilta:
“Oli ihanaa rohkaista ihmisiä kameran edessä ja keskittyä vain siihen, eikä kuvaamisen tekniikkaan.”
Myös Antti iloitsi kuvaustiimin uudesta jäsenestä:
“Suvin kanssa työskenteleminen oli helppoa ja miellyttävää. Hän oli projektissa mukana sydämellään ja vaikutti paljon lopputulokseen.”
SINISTÄ NAUHAA JA TARINAN KULJETUSTA
Musiikkivideon suunnittelussa kaikki alkaa itse kappaleesta, kertoo Antti:
“Laulun ja tarinan visualisoiminen on aina todella kiehtovaa. Musiikkivideoissa ääni ja kuva yhdistyvät parhaillaan siten, että ne ovat enemmän kuin osiensa summa.”
Sekä Antti että Suvi kokivat Armottoman osan erittäin visuaaliseksi kappaleeksi, mikä on Antin mukaan oivallinen lähtökohta musiikkivideolle:
“Kappaleessa on heti ensikuulemalta vahva ja omaperäinen tunnelma. Se on hieno kombinaatio modernia ja kalevalaista tunnelmaa.”
Myös Suvi kertoo rakastavansa teoksen äänimaailmaa:
“Siinä on soljuvuutta, voimaa ja särmää. Joka kerta kun kuuntelen sitä, näen ajatuksissani lintuja.”
Musiikkivideoissa ääni ja kuva yhdistyvät parhaillaan siten, että ne ovat enemmän kuin osiensa summa. – Antti Vuori
Videon kuvittamista suunniteltiin pienellä musavideotiimillä, johon kuului Antin ja Suvin lisäksi yhtyeestä Sabrina Ljungberg ja Katja Huurinainen. Suunnittelu tapahtui tietenkin etänä Zoomin kautta, kuten kevään luonteeseen kuului. Videon suunnittelusta Antti toteaa:
“Se toimi yllättävän hyvin.”
Teoksen punaiseksi langaksi muodostui surua symboloiva sininen nauha, jota Ainoa esittävät tyttäret lähtevät seuraamaan metsässä. Suvi kertoo idean syntymisestä:
“Sinisen nauhan idea tuli tyttäristä Johanna Alangolta. Se oli aivan ihana idea ja syrjäytti nopeasti visutiimin siihenastiset ajatukset ja lähti kehittymään pidemmälle.”
Kun tarinankuljetuksen, eli ammattikielellä storylinen pääpiirteet olivat selvillä, oli aika etsiä lokaatiot eli kuvauspaikat. Sopivat metsämaisemat Antti löysi Helsingin Keskuspuistosta:
“Sen jälkeen ohjaajan tehtävä on tehdä kuvasuunnitelmat ja kuvausaikataulut, joiden mukaan kuvauspäivänä toimitaan.”
SURUN SYNNYTTÄMIÄ LIIKKEITÄ
Tällä musiikkivideolla tarinaa päätettiin kertoa kameralle laulamisen sijaan kehonkielellä, liikkeen kautta. Suvi pääsi suunnittelemaan kappaleeseen sen tunnelmia heijastavia liikekoreografioita. Ainon tarinassa ja Armottoman osassa nousevat esiin kipeät aiheet, kuten masennus, yksinäisyys ja mielenterveys.
“Tahdoin jokaisen liikkeen kuvaavan jollain lailla masennuksen eri ilmenemismuotoja, kuten itseensä käpertymistä, avun kieltämistä, voimien loppumista, vajoamista ja itseinhoa.”
Masennuksen tunteet voivat kulkea elämässä mukana pitkäänkin, mutta toivolle ja valolle on myös aina tilaa. – Suvi Sievilä
Videon lopussa nähtävä loppukoreografia muodostui yhdistelemällä näitä liikkeitä, mutta mukaan lisättiin myös lohdullisempaa sävyä:
“Halusimme tuoda lopussa esiin enemmän toivoa ja sitä, että masennuksen tunteet voivat kulkea elämässä mukana pitkäänkin, mutta toivolle ja valolle on myös aina tilaa.”
Normaaliolosuhteissa Sabrina ja Saarten tyttäret olisi hionut koreografioita yksityiskohtaisesti sunnuntaisissa treeneissään Myyräncolon harjoitustilan peilin edessä. Nyt koreografiatkin harjoiteltiin Zoomin ruutua tuijottelemalla. Suvi näytti liikkeet eteen ja laski tahtia, sitten tyttäret toistivat perässä ja muutama sai kerrallaan keskittyä katsomaan, miten kukin kotonaan selviytyi ja antaa palautetta.
“Kaikki myös videoivat omat liikkeensä kahdella eri tempolla, sillä slowmotion-kuvia varten liikkeet tehdään videolla nopeamman taustanauhan tahtiin. Jaksan edelleen hämmästellä tytärten omistautumista ja paloa. Se veti minut ihan hiljaiseksi.”
Loppukoregrafian kuvaus Keskuspuiston kalliolla varhaisena sunnuntaiaamuna on piirtynyt erityisesti Suvin mieleen:
“Koko kollektiivi sitkeästi toisti ja toisti koreografiaa loppukohtausta varten ja jokainen näytti upealta nousevassa aamuauringossa.”
LOPPUTULOS SYNTYY LEIKKAUSPÖYDÄLLÄ
Puhutteleva musiikkivideo syntyy vaikuttavimmista kameralle tallentuneista hetkistä. Ne ovat myös hetkiä, jotka jäävät Suvillekin erityisesti mieleen kuvauspäivästä:
“Hetket, kun tytärten katseet kameran läpi katsottuna tulivat tunteella läpi. Hetket, kun tyttäret tekivät koreografioita metsässä ja kylmät väreet juoksivat, kun se näytti niin hienolta.”
Antin mieleen jäi erityisesti koko kollektiivin kuvaukset aikaisin aamulla:
“Siinä yhdistyivät kaunis alkukesän ilma ja upea luonto.”
Tuli sellainen iso liikutus siitä, että sainko minä todella olla näin kauniissa tarinassa mukana! – Suvi Sievilä
Antin mukaan jo kuvauspaikalla tulee toisinaan tunne, että nyt tämä toimii, mutta kokemus on opettanut, että lopputulos muotoutuu leikkauspöydällä.
“Vasta editointivaiheessa voi sanoa, mitkä kuvat toimivat ja mitkä eivät.”
Suvi reagoi videon ensinäyttöön kylmillä väreillä:
“Antin kuvat ovat niin upeita ja kauniita, ja tyttäret loistavat! Tuli sellainen iso liikutus siitä, että sainko minä todella olla näin kauniissa tarinassa mukana!”