UUTTA MUSIIKKIA
Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret on luova yhteisö, joka säveltää ja esittää uutta suomalaista vokaalimusiikkia kalevalaisiin runoihin. Musiikki pohjautuu yhtyeen johtajan ja perustajan Sabrina Ljungbergin sävellyksiin ja tämän luotsaamiin kollektiivisiin sävellysprojekteihin.
Sabrina ja Saarten tyttäret tunnetaan omaleimaisen musiikin lisäksi draamallisesta ja kokonaisvaltaisesta ilmaisustaan. Yhtyeen esityksissä ääni, runous ja draamallisuus sulautuvat yhteen vaikuttavaksi taidemuodoksi.
Kesäkuussa 2019 yhtye sijoittui arvostetussa Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailussa toiseksi ja sai lisäksi erikoispalkinnon innovatiivisimmasta esityksestä. Sabrina ja Saarten tytärten uutta luovaa toimintaa ovat tukeneet taloudellisesti muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Kalevala-seura, Karjalan Sivistysseura, Vantaan ja Helsingin kaupungit sekä Musiikin Edistämissäätiö.
TEOKSEMME
Marraskuussa 2024 ensi-iltansa saavassa Äänetär-loitsurunoteoksessa kollektiivi vie luovan prosessinsa uudelle tasolle uutta loitsutekstiä yhteisöllisesti sanoittamalla. Teoksessa uudet loitsut yhdistyvät arkaaiseen loitsurunouteen ja lavarunoilija Nihkeen kantaaottaviin runoihin. Musiikin ovat säveltäneet Sabrina Ljungberg sekä varajohtajat Johanna Alanko ja Emmi Salervo.
Äänettären lisäksi Sabrina ja Saarten tytärten yhteisöllisiä projekteja ovat Ainon tarina (2021), Kantelettaren joulutarina (2017). Sabrina ja Saarten tyttäriltä on ilmestynyt vuonna 2024 Ainon tarina -albumi ja joulukuussa 2024 julkaistava single Jouluna Jumala syntyi.
Aiemmin yhtye on julkaissut kaksi EP:tä Lemmennosto ja Saaren neito, joulusinglen Puolukan viettelys sekä kolme musiikkivideota.
KATSO YHTYEEN ESITTELY
ÄÄNETÄR-LOITSURUNOKONSERTTI
Äänetär kutoo yhtäläisyyksiä tämän päivän esittävän runouden ja muinaissuomalaisten loitsurunojen välille,osoittaen kuinka ääntään normista poiketen käyttävä yksilö on aina ollut yhteiskunnassa päänvaiva ja muutosvoima: noita, akka ja agitaattori.
Millainen ääni on liikaa? Muuttuuko ääni epämiellyttäväksi vasta kun sanojen sisältö ei miellytä kuulijaa, milloin äänestä tulee kiljumista, kaakatusta, vetistelyä ja marmatusta?
Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tytärten ja lavarunoilija Jonna Nummelan / Nihkee sanoittama ja säveltämä Äänetär-loitsurunokonsertti on määritelmiä väistävää, feminististä ja monitaiteista kansantaidekapinaa. Esitys muodostuu uusien kalevalamittaan kirjoitettujen modernien loitsujen ja äänimaisemien, feministisen lavarunouden sekä yhdessä esitettävien arkaaisten runolaulujen ja paimenkutsujen vuoropuhelusta. Äänen ja kuulijan voimaa tutkivat mm. kipusanat, häpeälaulut, poliittinen tunnepuhe ja uupuneen itkuvirsi. Esityksessä tuoreeseen kuoromusiikkiin ja loitsurunoihin yhdistyy draamallisuus ja visuaalisuus. Teoksen tilasuunnittelusta vastaa valokuvaaja-visualisti Suvi Sievilä.
Äänetär-teoksen tekemistä on ollut mahdollistamassa SKR Kulttuurirahasto, Koneen säätiö ja Vantaan kaupunki (juhlavuoden erillisrahoitus).
AINON TARINA
Ainon tarina on ainutlaatuinen ja kokonaisvaltainen koko illan konserttielämys, jonka Sabrina ja Saarten tyttäret on kollektiviisesti säveltänyt. A cappella -naiskuoron lisäksi teoksessa on mukana musiikillisina elementteinä improvisointia sekä muusikko Johannes Kairan maagista live-elektroniikkaa. Näyttämötoteutuksessa on mukana draamaa, koreografiaa sekä valokuvaaja Suvi Sievilän näyttävä visualisointi ja videoprojisointi.
Lue lisää Ainon tarinasta täältä!
Ainon tarinan teemat ovat tuttuja tämän ajan ihmiselle: nuoren itsenäistymisen haasteet, seksuaalinen väkivalta, mielenterveysongelmat, ympäröivästä yhteisöstä syrjäytyminen, ristiriitainen äitisuhde. Ainon tarinan kautta kuulijalla on mahdollisuus syvimpien inhimillisten kokemusten käsittelemiseen, ja raskaat aiheet saavat taidekokemuksen kautta helpommin lähestyttävän muodon. Teoksen läpi kantaa lohdullinen sanoma: Kipeimmästäkin surusta voi selvitä, tai ainakin sen kanssa voi oppia elämään.
Kuuntele Ainon tarina -podcastia!
Saarten tyttäret levytti Ainon tarinan vuonna 2023. Ainon tarinasta on jo julkaistu täyspitkä albumi, jota voi kuunnella musiikin suoratoistopalveluista, esim. Spotifysta. Visuaalisesti Ainon tarinaa voi ihailla Armottoman osa -musiikkivideolla.
KANTELETTAREN JOULUTARINA
Kantelettaren jouluruno on suomalaisten oma joulukertomus, joka kirjattiin muistiin 1800-luvulla. Sabrina ja Saarten tyttäret on säveltänyt teoksen runot yhteisvoimin draamalliseksi konsertiksi. Tuloksena on huima ja mystinen seikkailu täynnä joulun tunnelmaa.
Kantelettaren joulukertomus alkaa, kun pahaa-aavistamaton Marjatta syö metsästä löytämänsä houkuttelevan puolukan. Tarina kuljettaa kuulijat metsän halki Ruman Ruotuksen tupaan, kipuvuorelle, huorien synnytyspaikkana toimivaan hevostalliin ja lopulta joulun ihmeen äärelle. Yhteisönsä hylkäämä nuori nainen löytää vaikeuksien kautta voimansa.
Kantelettaren joulutarina on raikas ja mielenkiintoinen vaihtoehto perinteisten joulukonserttien runsauteen.
Lue lisää Kantelettaren joulurunosta.
Kantelettaren joulutarina toimii erinomaisesti myös tilauskonserttina - kutsu asiakkaasi ja sidosryhmäsi ensi jouluna unohtumattoman, elämyksellisen joulutarinan äärelle! Kysy meiltä lisää.
SYTYTTÄÄ
Sytyttää -kokonaisuus on draamallinen ja intensiivinen konsertti, jossa haaveileva tyttö kasvaa unelmiaan toteuttavaksi nuoreksi naiseksi. Ilonaiheet ja kasvukivut ovat samanlaisia vuosisadasta toiseen, rakkaus ja kaipaus tuntuvat sydänalassa samalta. Ja kaikkina aikoina tuntuu yhtä hienolta se hetki, kun vaikeuksien jälkeen huomaa seisovansa omilla jaloillaan ja kysyvänsä: “Mitä me tytöt suremma? Olkaamme, laulakaamme, tanssikaamme!”
Sytyttää-konsertti sai kantaesityksensä tammikuussa 2017 ja sitä on esitetty mm. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.
Sytyttää -teoksen kappaleet toimivat myös erinomaisena pienryhmäesityksenä tilaisuuteesi!
SAARTEN TYTTÄRET MEDIASSA
MyyrYork Times 2023: Loitsuja lavalla - Sabrina ja Saarten tyttäret
Helsingin Sanomat 2021: Korona-aika koetteli dramaattisesti kuoroja
Helsingin Sanomat 2018: Kanteletarta kehonkielellä
TERVETULOA KEIKALLE
Sabrina ja Saarten tytärten ainutlaatuinen musiikki ja esiintyminen ovat puhuttelevimmillaan livekokemuksena. Tervetuloa lämpimästi keikalle! Keikkakalenteriimme pääset tästä.
Live @ vapaan taiteen tila 12/2017
Live @ Vapaan Taiteen tila 1/2017
Kiinnostuitko?
Tutustu keikkahinnastoomme ja lähetä tarjouspyyntö! Autamme mielellämme luomaan unohtumattoman shown tilaisuuteesi, oli kyseessä sitten yritystapahtuma tai yksityistilaisuus suvun kesken. Mukaansatempaava, taitava ja tyylikäs kuoroesitys sopii muun muassa häätilaisuuksiin, syntymäpäiville, avajaisiin, rippijuhliin, yritysten cocktailtilaisuuksiin sekä erilaisiin taide- ja kulttuuritapahtumiin.