Uusi laulajamme Katja: “Takanani on elämäni erikoisimmat pääsykokeet”

Sabrina ja Saarten tyttäret -yhtyeeseen valittiin elokuussa uusi laulaja – valovoimainen Katja! Katjan hersyvä nauru, taidokas laulu ja heittäytyvä asenne ihastuttivat koelaulutiimin. 

Saarten tytärten koelauluissa painotetaan niin sanottujen perinteisten musiikillisten taitojen lisäksi myös erilaisten tunnetilojen omaksumista ja improvisaatioon heittäytymistä. Tunnelma koelauluissa on aina ollut kaikkea muuta kuin “jäykkä”. Useimmiten pääsykoetilanne on jäänyt sekä hakijalle että koelaulutiimille hyvin mieleenpainuvaksi yhteiseksi kohtaamiseksi.

 

Pyysimme Katjaa jakamaan fiiliksiään tulevasta syksystä:

katja-reinikainen2.jpg
"Takana on elämäni erikoisimmat (ja myös hauskimmat!) pääsykokeet ja edessä todella erikoinen syksy aloittaa laulukollektiivissa – laulaminen kun ei ole niiden suositelluimpien puuhien listalla taistelussa koronavirusta vastaan. Syksy etenee viikko kerrallaan ja sisältää pohdintaa siitä, kuinka voimme treenata turvallisesti ja koska pääsemme esiintymään.

Epävarmoista ajoista huolimatta olen avoimin ja odottavin mielin! Odotan innokkaana Ainon tarinan kimppuun pääsyä ja uusia musiikillisia oivalluksia sekä itseni haastamista ja heittäytymistä. On jännittävää hypätä mukaan jo olemassa olevaan kovatasoiseen porukkaan (vaikkakin turvavälin päästä) ja tutustua muiden kollektiivisesti säveltämään ja työstämään teokseen, josta olen saanut vasta maistiaisia. Jotain ainutlaatuista on varmasti luvassa!"