Yhteiskonsertti: Sabrina ja Saarten tyttäret, naiskuoro KYN ja Kamarikuoro Kaamos SKJ:n syyspäivillä
Suomen Kuoronjohtajayhdistys järjesti koulutuspäiviensä yhteydessä perinteisen iltakonsertin lauantaina 24.9.2022 klo 18 Paavalinkirkossa. Konsertissa esiintyivät Sabrina ja Saarten tytärten kanssa 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä Naiskuoro KYN sekä kansallisessa Erik Fordell -kilpailussa vuonna 2020 palkittu Kamarikuoro Kaamos. Kuorojen ohjelmistoissa kuultiin musiikkia kolmelta eri vuosisadalta aina nykypäivään saakka. Konsertin johtavit Sabrina Ljungberg, Kaija Viitasalo ja Visa Yrjölä.
NAISKUORO KYN
Vuonna 1981 perustettu KYN on taitava ja monipuolinen naiskuoro, joka on saanut kiitosta yhtenäisestä soinnista, ilmaisurikkaasta esiintymisestä ja omaleimaisesta ohjelmistosta – kuoron ohjelmistoon kuuluu niin jazzia, popmusiikkia, kansanmusiikkia, klassista kuin modernia kuoromusiikkia. Kuoro tilaa säännöllisesti sävellyksiä ja sovituksia sekä kotimaisilta että ulkomaisilta säveltäjiltä ja tilaussävellyksissä eri musiikin lajit myös kohtaavat toisiaan. Ahkerasti konsertoiva KYN on ollut pääesiintyjänä festivaaleilla kotimaassa ja ulkomailla ja menestynyt kilpailuissa sekä kuorokatselmuksissa. Tällä kaudella kuoro juhlii 40-vuotista taivaltaan konsertoiden sekä julkaisemalla 10. levynsä keväällä 2023.
KYNiä johtaa musiikkineuvos Kaija Viitasalo, joka tunnetaan näkemyksellisenä naiskuoromusiikin uudistajana sekä monipuolisena musiikkipedagogina. Kuoronjohtajana hänet on palkittu Klemetti-kilpailussa 2002 sekä Tampereen Sävelessä 2011. Viitasalo on saanut Naiskuoroliiton kultaisen ansiomerkin ja vuonna 2021 Suomen kuoronjohtajayhdistys valitsi hänet vuoden kuoronjohtajaksi. Sulasolin laulujuhlilla 2022 hänelle myönnettiin Klemetti-palkinto. KYN:n taiteellisena johtajana Kaija Viitasalo on toiminut syksystä 1989. Hän työskentelee musiikin lehtorina Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa.
Lue lisää kuoron omilta nettisivuilta: KYN
Kamarikuoro Kaamos
Kamarikuoro Kaamos on yksi Suomen korkeatasoisimmista kamarikuoroista. Kuoro laulaa laajasti länsimaisen kuorokirjallisuuden teoksia renessanssista nykymusiikkiin. Vuosien aikana kuoro on tilannut ja kantaesittänyt lukuisia kotimaisia kuoroteoksia. Kaamoksen laulussa selkeys ja kirkkaus yhdistyvät ilmeikkääseen ja pyöreään sointiin, ja laulajien pitkä kuorolaulukokemus sekä luontainen musikaalisuus mahdollistavat kunnianhimoisen ja yksityiskohtaisen työskentelyn korkein taiteellisin tavoittein. Kamarikuoro Kaamoksen tavoitteena on tarjota yleisöilleen vaikuttavia ja mieleenpainuvia, temaattisesti suunniteltuja konserttikokonaisuuksia, joissa kuoron musiikilliset vahvuudet tulevat monipuolisesti esiin. Kaamos on vuosien varrella saavuttanut menestystä useissa kuorokilpailuissa.
Kamarikuoro Kaamoksen perusti Dani Juris vuonna 2007, ja syksystä 2016 alkaen kuoron taiteellisena johtajana on toiminut musiikin maisteri Visa Yrjölä. Yrjölä valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2018 suoritettuaan kuoronjohdon A-kurssitutkintonsa. Hän on lisäksi tehnyt vaihto-opintoja Wienissä sekä syventänyt opintojaan muun muassa Euroopan ammattikamarikuorojen verkoston Tenson järjestämillä mestarikursseilla. Kamarikuoro Kaamoksen lisäksi Yrjölä johtaa Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajia (KYL) sekä Mieskuoro Eugaa. Vuoden 2013 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa hänelle myönnettiin nuoren ja lupaavan johtajan erikoispalkinto ja kesällä 2018 Bratislava Choir Festivalilla parhaan kuoronjohtajan palkinto. Maaliskuussa 2019 Radio Classic myönsi Yrjölälle nuorten muusikoiden Tempo-palkinnon kapellimestari-/kuoronjohtajakategoriassa.
Lue lisää kuoron omilta nettisivuilta: Kamarikuoro Kaamos