Sabrina ja Saarten tyttäret:

Kantelettaren joulutarina

Kantelettaren jouluruno on suomalaisten oma joulukertomus, joka kirjattiin muistiin 1800-luvulla. Sabrina ja Saarten tyttäret on säveltänyt teoksen runot yhteisvoimin draamalliseksi konsertiksi. Tuloksena on huima ja mystinen seikkailu täynnä joulun tunnelmaa.

Kantelettaren joulukertomus alkaa, kun pahaa-aavistamaton Marjatta syö metsästä löytämänsä houkuttelevan puolukan. Tarina kuljettaa kuulijat metsän halki Ruman Ruotuksen tupaan, kipuvuorelle, huorien synnytyspaikkana toimivaan hevostalliin ja lopulta joulun ihmeen äärelle. Yhteisönsä hylkäämä nuori nainen löytää vaikeuksien kautta voimansa.

Kantelettaren joulutarina on raikas ja mielenkiintoinen vaihtoehto perinteisten joulukonserttien runsauteen.

BIISIT

Neitsy Maaria emonen

säv. Sabrina Ljungberg

Puolukka

säv. Auli Vesamäki & Mikko Marttila

Odotus

säv. Johanna Alanko

Minne mennä, kunne käydä

säv. Johanna Alanko

Piika juoksee

säv. Essi Lehto

Ruma Ruotus

säv. Julia Petäjä

Sukunsa hylkäämä

säv. Sabrina Ljungberg

Lähtö

säv. Kati Tuppurainen

sov. Kati Tuppurainen, Veera Hiltunen

Henkeäs hyvä heponen

säv. Päivi Ilkka

Syntymän hetki

säv. Eeva Siljamäki

Kahden

säv. Pirita Härkisaari

Tahvanus ja tähti

säv. Eeva Siljamäki

Tokko tietäisit

säv. Reetta Launiemi

Jouluna Jumala syntyi

säv. Sabrina Ljungberg

sov. Sabrina ja Saarten tyttäret

san. Kanteletar (1.kirja: 39, 3.kirja: 6)

SANAT

Neitsy Maaria emonen

Neitsy Maaria emonen

rakas äiti armollinen

viitiseksen vaatiseksen

vaskipauloihin paneksen.

Katselevi kartanolla

kuunteli kujan perältä

jopa marjamaalta huuti

puolukkainen kankahalta.

”Tule neiti noppimahan

punaposki poimimahan

tinarinta riipimähän

vyövaski valitsemahan.

Sat' on saanut katsomahan

tuhat ilman istumahan

sata neittä, tuhat naista

ei ken koskisi minuhun.”

Puolukka

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

läksi marjan katsantahan

punapuolan poimintahan.

Meni mäen, meni toisen

niin mäellä kolmannella

keksi marjasen mäeltä

punapuolan kankahalta.

”Onpa marja näkemiähän

puola ilman luomiahan

ylähähkö maasta syöä

alahahko puuhun nousta.”

Tempoi kartun kankahalta

mäeltä rasakan männyn

sillä marjan maahan sortoi

marja maahan seisataksen.

Niinpä marja maasta nousi

kaunoisille kautoloille

puhtahille polviloille

heleville helmoillehen.

Nousi siitä vyörivoille

vyörivoilta ryntähille

ryntähiltä leuoillehen

leuoiltahan huulillehen.

Huulilla hypertelihen

siitä suuhun pyörähytti

keikahutti kielellehen

kieleltä keruksihinsa

siitä vatsahan valahti.

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

siitä tyytyi, siitä täytyi

siitä paksuksi panihen.

Odotus

Kantoi kohtua kovoa

vatsan täyttä vaikiata

kuuta seitsemän kaheksan

ympäri yheksän kuuta

vaimon vanhaan lukuhun

kuuta puolen kymmenettä.

Emo tuosta arvelevi:

”Mi on meiän Marjatalla

ku meiän kotikanalla

kun se pauloitta asuvi

aina vyöttä völlehtevi

hamehetta höllehtevi!”

Minne mennä, kunne käydä

Niin kuulla kymmenellä

impi tuskalle tulevi

kohtu kääntyvi kovaksi

vatsantäysi vaikiaksi.

Kysyi kylpyä emolta:

”Anna kylpyä emoni

jossa huono hoivan saisin

avun, ange, tarvitseisin!”

Emo varsin vastoavi:

”On kyly kytömäellä

johon portto pojat saapi

tulen lautta lapset luopi.

Tuonne pentujen pesähän

sorajouhen soimen päähän.”

Jo on piika pintehissä

minne mennä, kunne käyä

kusta kylpyä kysellä.

”Piltti pienin piikojani

paras palkkalaisiani!

Käypä kylpyä kylästä

saunoa Sarajalasta

jossa huono hoivan saisin

avun, ange, tarvitseisin.

Käy pian, välehen jouvu

välehen tarvitaan.”

Piltti pienin piikojahan

sanan virkkoi, noin nimesi:

”Keltä kylpyä kyselen,

keltä aihelen apua?”

”Kysy Ruotuksen kylyä

saunoa Sarajansuista!”

Piika juoksee

Piltti pienin piikojahan

paras palkkalaisiahan

hyvä, kiekas käskemättä

kehumattaki kepiä

kourin helmansa kokosi

käsin kääri vaattehensa

juoksi Ruotuksen tupahan.

Mäet mätkyi mennessään

vaarat notkui noustessaan

kävyt hyppi kankahalla

someret hajosi suolla.

Ruma ruotus

”Mitä sie sanot katala

kuta kurja juoksentelet?”

Piltti pienin piikojahan

paras palkkalaisiahan

tuli Ruotuksen tupahan

sai sisähän salvoksehen.

Ruma Ruotus Paitulainen

syöpi, juopi, kestoavi

syöpi, juopi suurten lailla

elävi hyvän tavalla.

Piltti pienin piikasia

sanan virkkoi noin nimesi:

”Läksin kylpyä kylästä

jossa huono hoivan saisi.”

Ruma Ruotuksen emäntä

sanan virkkoi, noin nimesi:

”Kellen kylpyä kyselet?”

Sanoi Piltti, pieni piika:

”Kysyn meijän Marjatalle.”

”Ei kylyt kylähän joua

ei saunat Sarajan suulta.

Talli on Tapiomäellä

hepohuone hongikossa

johon lautta lapset luopi

tuliportto poiat saapi.

Niinp’ on siinä kylpeöte!”

Sukunsa hylkäämä

Kuuli ennen äiti äänen

iso itkuni tajusi

kun istuin ison sylissä

paruin äitin paarmahilla.

Nyt ei äiti ääntä kuule

iso ei itkua tajua.

Kuoli tuo kultainen isoni

kaatui armas kantajani.

Parempi veen varassa

kun on veljien varassa

armahampi alla tuulen

kun sisaren armon alla.

Niin ma vierin veljistäni

kuni puut pinosta vieri

niin mun siskoni sivusi

kun on kieron kehräpuunsa.

Niin mun heitti heimokunta

kuin orava kuivan kuusen

suku suuttui, heimo heitti

hylkäsi hyvä sukuni.

Vaan jos heitti heimokunta

hylkäsi hyvä sukuni

elä heitä Herra Kiesus

hylkeä hyvä Jumala.

Hoia Herra huolellista

kaitse lasta kaihollista

kun ma huuan huolissani

suruissani surkuttelen!

Lähtö

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

aina tuskansa tulessa

vatsan vaivoissa kovissa

itse tuon sanoiksi virkki:

”Lähteä minun tulevi

niinkun muinenki kasakan

eli orjan palkkalaisen

lähteä Tapiomäelle

käyä hongikkokeolle!”

Otti vastan varjoksensa

astua alottelevi.

Nousevi kipumäkeä

kipuvuorta kiipueli

huonehesen hongikolle

tallihin Tapiomäelle.

Henkeäs hyvä hevonen

”Henkeäs hyvä heponen

huokoas vetäjä varsa

vatsan kautta vaivalloisen

kylylöyly löyhäytä.

Sauna lämpöinen lähetä

jossa huono hoivan saisin

avun ange tarvitseisin.”

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

kylpi kylyn kyllältänsä

vatsan löylyn vallaltansa.

Min heponen hengähtävi

se on luotu saunalöyly

on kun löyly lyötäessä

viskattaessa vetonen.

Kahden

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

alla jauhavan kivosen

alla juoksevan jalaksen

alla seulan seulottavan

alla korvon kannettavan.

Sylissähän syöttelevi

käsissähän kääntelevi

piiletteli poiuttansa

kasvatteli kaunoistansa.

Laski poian polvillensa

lapsen lannehuisillensa

alkoi päätänsä sukia

hiuksiansa harjaella

hopiaisella sualla

kultavarsi harjasella.

Tahvanus ja tähti

Tahvanus on tallirenki

Ruman Ruotuksen talossa

ruokki Ruotuksen hevoista

kaitsi tallikonkaria.

Tahvanus on tallirenki

iski silmänsä itähän

näki tähden taivahalla

pilkun pilvien lomassa.

Niin repo etehen juoksi:

”Repo rukka, raukka poika!

Sie olet kengältä kepiä

sekä liukas liikunnalta.”

Käy nyt tuota katsomahan

vaaran vaskisen takoa

mistä meille tähti syntyi

kusta uusi kuu kumotti!”

Tokko tietäisit

Niin repo etehen juoksi

repo raukka, rukka poika!

Sie olet kengältä kepiä

sekä liukas liikunnalta.

Niin repo juoksi jotta joutui

pian juoksi matkat pitkät

välehen välit samosi

vaaran vaskisen ta’aksi.

Paimen vastaan tulevi

tokko tietäisit sanoa:

Mistä meille syntyi tähti?

Paimen vastaan tulevi

tokko tiesi hän sanoa:

Siitä meille syntyi tähti.

Yliarmo auennunna

kun syntynyt Jumala

hevon heinähuonehesen

sorajouhen soimen päähän

vihviläisille saroille

kakaroille kylmenneille

sinne synnytti Jumala

pani Luoja poikuensa.

Ei vaihtaisi poiuttansa

vaskihin valettavihin

hopioihin hohtavihin

kultihin kumottavihin.

Eikä kuuhun, päivyehen

aurinkoisehen hyvähän.

Jouluna Jumala syntyi

Maaria matala neiti

pyhä piika pikkarainen

saip’ on tuonne poikuensa

heinille kesäteoille.

Härkä olkia levitti

sika penkoi pehkuloita

poian pienen peitteheksi

katteheksi Kaikkivallan

Syntyessa suuren Luojan

yli armon auetessa.

Jouluna Jumala syntyi

paras poika pakkasella

hevon heinähuonehesen

sorajouhen soimen päähän.

Nousi kuu, yleni päivä

armas aurinko havahti

tähet taivon tanssaeli

otavat piti iloa.