Lauluja, runoutta ja äänimaisemia on upea, uniikki kokoelma Sabrina ja Saarten tytärten, lauluyhtye Leinan sekä Saaren pojan Johannes Kairan musiikkia ja äänimaisemia. Konsertti esitetään vain kerran, la 27.5.2023 klo 22 Lobby Myyrmäessä Vantaalla.
Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tytärten musiikki pohjautuu yhtyeen luotsaajan Sabrina Ljungbergin Kantelettaren runoihin luomiin sävellyksiin. Ikiaikaisiin kansanrunoihin perustuvat laulut kertovat nuoren naisen elämästä – ajasta aikaan kasvukivut ja onnenaiheet ovat samanlaisia. Heittäytyvä ilmaisu, vahva läsnäolo ja draamallinen jännite ovat leimallisia yhtyeen esityksille.
Lauluyhtye LEINA yhdistää musiikissaan Eino Leinon tenhoavat runot Sabrina Ljungbergin sykähdyttävään sävelkieleen. A cappella -laulun lisäksi yhtyeen esityksissä kuullaan live-elektroniikkaa ja vokaali-improvisaatiota, jotka kuljettavat kuulijoita runojen tunnelmasta toiseen.
Johannes Kaira alias Saaren poika tuo live-elektroniikalla ja sähkökanteleella soundin tähän päivään. Saaren pojan elektroninen soundimaailma sekä kokeellinen äänen muokkaus luovat kiinnostavia kontrasteja ihmisäänille. Johanneksen maagisia säveliä on kuultu jo aiemminkin osana Saarten tytärten konsertteja
Liput tapahtumaan myy Tiketti