Sabrina ja Saarten tyttäret sytyttää Siuntion sivistyskampuksen auditorion lokakuussa!
Kantelettaren runot osoittautuvat Saarten tytärten käsittelyssä yllättävän ajankohtaisiksi. Ilonaiheet ja kasvukivut ovat samanlaisia vuosisadasta toiseen, rakkaus ja kaipaus tuntuvat sydänalassa samoilta ja #metoo-kampanjalle olisi ollut tarvetta jo 1800-luvulla. Ja kaikkina aikoina tuntuu yhtä hienolta se hetki, kun vaikeuksien jälkeen huomaa seisovansa jälleen omilla jaloillaan ja kysyvänsä: ”Mitä me tytöt suremma? Olkaamme, laulakaamme, tanssikaamme!”.
Konsertissa kuullaan musiikkia yhtyeen rakastetusta varhaistuotannosta, lauluja keväällä albumina julkaistusta Ainon tarina -teoksesta sekä kiinnostavia maistiaisia yhtyeen marraskuussa ensi-iltansa saavasta Äänetär-loitsurunokonsertista.
Vapaa pääsy!
Lisätietoja: https://www.siuntio.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/kulttuuri/kulttuuripaivat-miinasta-aleksikseen/