Äänetär-loitsurunokonsertti osoittaa äänen voimaa
Millainen ääni on liikaa? Muuttuuko ääni epämiellyttäväksi vasta kun sanojen sisältö ei miellytä kuulijaa, milloin äänestä tulee kiljumista, kaakatusta, vetistelyä ja marmatusta?
Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tytärten ja lavarunoilija Jonna Nummelan / Nihkee sanoittama ja säveltämä Äänetär-loitsurunokonsertti on määritelmiä väistävää, feminististä ja monitaiteista kansantaidekapinaa. Esitys muodostuu uusien kalevalamittaan kirjoitettujen modernien loitsujen ja äänimaisemien, feministisen lavarunouden sekä yhdessä esitettävien arkaaisten runolaulujen ja paimenkutsujen vuoropuhelusta. Äänen ja kuulijan voimaa tutkivat mm. kipusanat, häpeälaulut, poliittinen tunnepuhe ja uupuneen itkuvirsi. Esityksessä tuoreeseen kuoromusiikkiin ja loitsurunoihin yhdistyy draamallisuus ja visuaalisuus. Teoksen tilasuunnittelusta vastaa valokuvaaja-visualisti Suvi Sievilä.
Äänetär kutoo yhtäläisyyksiä tämän päivän esittävän runouden ja muinaissuomalaisten loitsurunojen välille,osoittaen kuinka ääntään normista poiketen käyttävä yksilö on aina ollut yhteiskunnassa päänvaiva ja muutosvoima: noita, akka ja agitaattori.
Esityksen kesto on noin 60 minuuttia, ei väliaikaa. Esitys sisältää voimakasta ääntä.
Ilmainen pääsy (Vantaan juhlavuoden rahoitus).
TAPAHTUMA ON TÄYNNÄ, jonoon voi ilmoittautua täällä (Vantaan kaupungin sivusto).