Millainen ääni on sallittua? Sitä Sabrina ja Saarten tyttäret pohtii Äänetär-teoksessaan.

Emme olleet ikinä tehneet tällaista. Saarten tytärten historia perustuu Kalevalan ja Kantelettaren tekstien säveltämiseen ja laulamiseen. Kansanperinteen elvyyttämiseen ja modernisoimiseen, mutta niin, että teksteille pysytään uskollisina.

Olimme esittäneet ensin Sabrina Ljungbergin teoksia Kantelettaren runoihin, sitten säveltäneet kollektiivisesti sekä Kantelettaren Joulutarinan että Kalevalan Ainon tarinan. Nyt edessä oli uusi taso, level 3. Sanoitetaan itse!

Taustalla oli mieliämme pitkään kalvanut huoli siitä, että monissa kappaleissa vanha suomi on niin koukeroista, että edes käsiohjelman tekstien lukeminen ei välttämättä auta ummikkoa ymmärtämään tekstien merkitystä. Jos kirjoittaisi jotain omaa, saisi helpommin ymmärrettäviä kappaleita ja kuuluviin sen, mitä juuri me haluamme sanoa.

Halusimme kuitenkin pysyä taustallemme uskollisena niin, että ideat tekstiin tulisivat suomalaisista kansanrunoista. Miten ne soveltuvat nykypäivään? Halusimme myös koittaa pysyä jotakuinkin Kalevala-mitassa teksteissämme.

Sabrina Ljungberg, lavarunoilija Nihkee (Jonna Nummela) ja Suvi Sievilä olivat Äänettären taiteellisen johdon tehokolmikko.

Häpeän yli huumorilla

Siinä me sitten istuimme, laulukollektiivista kootun sanoittajaryhmän kanssa, ja pakersimme luovan kirjoittamisen harjoituksia värikkäille paperilapuille. Näissä kokoontumisissa läsnä olivat kaikki kirjoittamisprosessin vaiheet: epäusko, häpeä, oivalluksia, onnistumisia, jälkikäteishäpeää, siitä toipumista ja paljon yhteistä naurua.

Lopulta jokainen valitsi vanhoja suomalaisia loitsuja, joiden pohjalta kirjoitimme sanoitusehdotuksia. Niitä kommentoitiin ja muokattiin porukalla. Joillain teksteistä tuli moderneja versioita vanhoista loitsuista, toiset kirjoittivat vanhalle loitsulle vastineita, kolmannet inspiroituivat jo muutamasta sanasta ja jatkoivat siitä omaan suuntaansa.

Olin itse kirjoittanut lapsena runoja, teininä päiväkirjaa, toimittajana artikkeleita ja viestijänä tiedotteita, mutta kansanrunojen perusteella Kalevala-mittaan kirjoittaminen tuntui kaikkea muuta kuin helpolta. Miten tästä saadaan jotain, joka ei ole superkiusallista tai sata kertaa kuultua?

Tekstejä kuitenkin syntyi. Niiden pohjalta Saarten tytärten säveltäjäryhmä alkoi hahmotella lauluja. Yhtäkkiä koossa oli niin monta kappaletta, että ne eivät tulisi mitenkään mahtumaan tunnin mittaiseen teokseen. Ihme oli tapahtunut!

Tuntui maagiselta kuulla omat sanansa sävellettynä ensimmäisen kerran. Tekstejä muokattiin vielä säveltämisprosessin aikana ja harjoitusvaiheessa. Yhden sanoittamani kappaleen yksittäisen sanan muutin vielä kenraaliharjoituksessa, koska tajusin kirjoittaneeni sanan, jota ei ole edes olemassa. Tyttäret ovat onneksi joustavia viime hetken muutoksille.

Äänetär-teoksen rakentamista. Tässä vaiheessa sanoitukset, sävellykset ja lavarunot ovat jo valmiina, mutta niiden järjestystä ja rakennetta suunnitellaan kollektiivisesti yhdessä.

Tason kolme loppuvastus: Lavalle!

Kun pääsimme yli siitä, että meillä todella on nyt läjä kokonaan itse tehtyä mutta silti suomalaisesta kansanperinteestä vahvasti ammentavaa musiikkia, tuli seuraava pohdinta. Miten luodaan kokonaisuus, jossa alusta asti teoksessa mukana olleen lavarunoilija Nihkeen (Jonna Nummela) tekstit ja uudet kappaleemme toimivat saumattomasti yhdessä?

Tässä auttoi luotettu yhteistyökumppanimme, valokuvaaja-visualisti Suvi Sievilä. Hän loi teoksen ympärille punaista (tai itse asiassa oranssia) lankaa niin, että yhtäkkiä kaikessa oli järkeä.

Oma prosessinsa oli tottua siihen, että tällä kertaa Saarten tyttäret ottaa kantaa. Halusimme viimeiseen asti välttää uskonnolliseksi tulkittavaa loitsuamista mutta samalla tuoda parrasvaloihin kulttuurihistoriaamme ja kommentoida kivuliaan rehellisesti maailmaa ja yhteiskuntaa ympärillämme. Ei ihme, että prosessi otti aikansa.

Vielä viimeisissä harjoituksissa aistittavissa oli epävarmuutta. Uskallammeko? Onko tässä mitään tolkkua?

Viimeistään kolmen ensimmäisen loppuunmyydyn esityksen jälkeen se oli uskottava. Olimme luoneet jotain taianomaista. Jotain voimauttavaa, jotain ravisuttelevaa, naurattavaa, itkettävää ja ikimuistoista.